Juha Ikonen

Neljän päivän työviikko, mikä estää?

Vaikuttaisi siltä, että kehittyneissä maissa olisi aineelliset valmiudet lyhentää työviikkoa. Työntekijöiden tuloista vain osa kuluu välttämättömiin menoihin ja loput joko käytetään ei-välttämättömään (tarpeettomaan?) kulutukseen tai laitetaan säästöön. Yltäkylläisyys alkaa ainakin keskiluokassa olla jo sillä tasolla, että ihmiset saattaisivat olla kiinnostuneita vähentämään työntekoa, koska vähempikin riittää toimeentulon turvaamiseksi.

Erityisesti Suomessa kysyntää esimerkiksi neljän päivän työviikolle luulisi olevan, koska suomalaisten ei tarvitse kerryttää työuransa aikana suurta varallisuutta voidakseen elää mukavasti eläkevuosina. Työeläkejärjestelmä ja yksi maailman laajimmista sosiaaliturvista takaavat toimeentulon myös niille senioreille, joilla ei ole säästöjä.

Suomessa on kokemusta yleisestä työviikon lyhentämisestä, kun 1960-luvulla siirryttiin asteittain kuuden päivän työviikosta viiteen työpäivään viikossa. Aikanaan keskusteltiin varmaan paljon muutoksen eduista ja haitoista, mutta silloinen debatti ei ole niin kiinnostava kuin mitkä olivat muutoksen todelliset vaikutukset. Mietitäänpä:

  • Aiheutuiko työviikon lyhentämisestä peruuttamattomia haittoja työntekijöille, työnantajille, tai Suomen kansantaloudelle?
  • Olisinko valmis palauttamaan aiemman kuuden päivän työviikon nykyisen viiteen päivään lyhennetyn työviikon sijaan?

Jos vastaus molempiin kysymyksiin on kielteinen, on perusteltua olettaa kielteiset vastaukset myös näihin kysymyksiin:

  • Onko työviikon lyhentämisestä viidestä neljään päivään odotettavissa peruuttamattomia haittoja työntekijöille, työnantajille, tai Suomen kansantaloudelle?
  • Tekevätkö ihmiset töitä mieluummin viisi kuin neljä päivää viikossa?

Jos haittoja ei ole odotettavissa ja ihmiset tekisivät mieluummin lyhyempää työviikkoa, mikä estää siirtymästä neljän päivän työviikkoon?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Arvelen, että pohjimmiltaan, jos ihmiset olisivat suurena massana tasapainoisia ja hiukan enemmän järjissään, niin 4-5 päivän keskimääräisen työviikko riittäisi tuotannon todellisiin varsinaisiin tarpeisiin.

Kuitenkin ongelmana on ihminen eikä tuotantomahdollisuudet. Emme pysty luomaan sellaista ideologiaa ja yhteispeliä, joka pohjautuisi tasapainon tavoitteluun, vaan systeemiä pidetään yllä maksimiväsymyksen ja kuvitellun maksiminautinnon tavoittelulla.

Käyttäjän JuhaIkonen kuva
Juha Ikonen

En itsekään usko, että muutosta olisi mahdollista ajaa ihmisten oman ajattelun ulkopuolelta, esimerkiksi jonkin ideologian tai keskinäisten sopimusten kautta. Tarvittaisiin jokaisen ihmisen kohdalla henkilökohtainen asennemuutos siitä mikä on lopulta tavoittelemisen arvoista. Nykyään se on raha ja kuluttamisen maksimointi, mutta se voisi olla myös lisääntynyt oma aika ja keventynyt työtaakka ilman, että toimeentulo olisi mitenkään uhattuna.

Jos myös ajatellaan ketkä eivät hyötyisi neljän työpäivän viikosta, näitä saattaisivat olla esimerkiksi jotkin ikuista ja kiihtyvää kasvua tavoittelevat yritykset, ja yllättäen julkishallinto.

Onhan näet niin, että jos palkansaajan tulot laskevat lisääntyneen oman ajan vuoksi 80%:een aikaisemmasta, Suomen järkyttävän kireä progressiiivinen verotus alkaa toimia palkansaajan eduksi. Kun verotettava tulo laskee, myös veroprosentti laskee. Tämän vivun ansiosta työntekijän nettotulot eivät laske yhtä viidennestä, vaan tätä vähemmän. Tehtyä työtuntia kohden nettotulot siis paranevat samalla kun oma aika lisääntyy.

Häviäjä olisi tässä mallissa verottaja, jonka tuloverokertymä laskee enemmän kuin palkansaajien työn määrä, eli hyvinkin alle 80%:iin. En olisi siis lainkaan yllättynyt siitä, että valtiovalta asettuisi vastustamaan nelipäiväiseen työviikkoon siirtymistä. Tämä aloite voisi olla konkreettinen testi sille, kuinka paljon vallanpitäjät oikeasti ajattelevat kansalaistensa etua. Oma käsitykseni: ei juurikaan.

Toimituksen poiminnat